Season Golf rakentaa uuden, golfiin suunnitellun harjoituskeskuksen

Suomen suurin golfin ympärivuotinen harjoittelukeskus Season
Golf rakentaa  kiinteän, golfin lähtökohdista suunnitellun
harjoituskeskuksen. Uusi harjoittelukeskus korvaa vuoden 2017 syksyllä nykyisen
ylipainehallin, jonka toiminta jatkuu normaalisti uusien tilojen valmistumiseen
asti

Arkkitehti Kristina Karlssonin suunnittelemassa
rakennuksessa harjoitellaan kahdessa kerroksessa. Golfareiden harjoitusmahdollisuudet paranevat ja monipuolistuvat entisestään. Lähipelialue laajenee nelinkertaiseksi, lyöntipaikkoja tulee lisää ja
lyöntimatka pitenee. Palvelutarjonta laajenee kahvilan ja proshopin
lisäksi mm. hyvinvointipalveluihin. Uusista tiloista löytyvät myös pukuhuoneet.  

Ulkorange uudistuu myös
täydellisesti katettujen ja valaistujen lyöntipaikkojen myötä, mikä mahdollistaa kesäkauden harjoittelun huonommallakin säällä. 

– Season Golf on suunnitellut kiinteän hallin rakentamista
jo muutaman vuoden ajan, kertoo toimitusjohtaja Erkki Välimaa.  – Uudessa keskuksessa harjoitteluolosuhteet
ovat entistäkin viihtyisämmät.

– Asiaa on edistetty hyvässä yhteistyössä Espoon kaupungin
kanssa ja on hienoa, miten positiivisen vastaanoton hanke on saanut. Lajina
golf on kaiken ikäsille sopivaa terveysliikuntaa ja uuden hallin myötä toivomme
yhä useampien tutustuvan hienoon harrastukseen, sanoo projektivastaava Pelle
Klingberg.

Season Golfissa harjoittelee golfareita aloittelijoista
Suomen huippuammattilaisiin. Halli on myös
kilpagolfakatemia Season Golf Academyn keskus talvikaudella.

 

Asiasta uutisoi myös Golfpiste, linkki juttuun.

 

Kategoriassa Ajankohtaista