Ulkorange on avattu!

Ulkorangemme on vihdoin valmistunut. Tervetuloa tutustumaan!




Pitkän odotuksen jälkeen meillä on ilo ilmoittaa, että täysin uudistettu ulkorangemme on vihdoin avattu. Alueen maapohja on ruopattu ja jyrätty ja range on katettu uudella siirtonurmella. Rangelle on myös tehty eri etäisyyksille neljä korkeatasoista kohdegriiniä, jotka mahdollistavat kenttäolosuhteiden kaltaisen lähipelin harjoittelun ja tähtäämisen kauempana oleviin kohteisiin. Katettuja lyöntipaikkoja on kahdessa kerroksessa ja tämän lisäksi löytyy useita aurinkolyöntipaikkoja katoksen ulkopuolella. Rangepallot ja lyöntimatot ovat yhtä laadukkaita kuin sisähallissamme. Ulkorangen vetonauloina toimivat seitsemän TrackMan-lyöntipaikkaa sekä uusi viihtyisä terassi myyntipisteineen.


Alla tarkemmin palveluista.


Ulkorangen palvelut

Laadukkaat kohdeviheriöt

Ulkorangella on neljä kohdeviheriötä. Ensimmäisen griinin keskelle on 50 metriä, toisen griinin keskelle 120 metriä, kolmannen 150 metriä ja taaimman 200 metriä. Ensimmäinen kohdegriini on huippulaatua. Se vastaa oikean griinin tuntumaa, joten siihen voi chipata matalia, korkeita ja rullaavia lyöntejä sekä tiukkoja spinnejä, jotka luonnistuvat laadukkailla rangepalloillamme. Wedget kannattaa ehdottomasti ottaa mukaan!


Lyöntipaikkoja kahdessa kerroksessa

Ulkorangella on 24 katettua ulkolyöntipaikkaa, eli sateisellakin säällä on mukavaa treenailla. Alakerrassa on 14 katettua lyöntipaikkaa ja 14 kattamatonta aurinkolyöntipaikkaa. Kaikki alakerran paikat toimivat walk-in -periaatteella, eli pallokorin ostettuaan paikoille voi mennä vapaasti, eikä niistä veloiteta erikseen. Yläkerran 14 katettua lyöntipaikkaa ovat varattavissa maksua vastaan, mikä mahdollistaa paalupaikan varaamisen itselleen sopivaan aikaan. Puolet yläkerran paikoista on varustettu TrackMan-lyöntitutkilla. Kaikki ulkolyöntipaikat ovat anniskelualuetta, eli golfista saa halutessaan nauttia myös rennommassa meiningissä.


TrackMan-ulkolyöntipaikat

Ulkorangen yläkerrassa on 7 TrackMan-lyöntipaikkaa. TrackMan on maailman arvostetuin lyöntitutka, jota käyttävät harjoittelussaan lähes kaikki huippugolfarit ja -opettajat. TrackManilla voi myös pelata virtuaaligolfkierroksia ja erillaisia pelejä. TrackManin avulla harjoittelusta tulee tarkempaa ja hauskempaa. TrackManin voi myös varata opetuksen yhteyteen, jolloin valmentaja avustaa TrackManin käytössä ja hyödyntää sen antamaa tietoa tukemaan opetusta. Premium-paikkaa lukuunottamatta TrackMan-ulkolyöntipaikoille mahtuu samanaikaisesti harjoittelemaankaksi henkilöä.

Premium TrackMan-ulkolyöntipaikka on ulkorangemme helmi. Tällä paikalla on suuri näyttö ja enemmän tilaa, mikä mahdollistaa neljän hengen seurueen pelaamisen. Premium paikalta pääsee myös kätevimmin terassin ulkomyyntipisteelle täyttämään virvoikkeet. Premium-paikalle kannattaa ehdottomasti tuoda kaverit viettämään viihtyisää golfpäivää.

TrackMan-ulkolyöntipaikat ovat rangen paraatipaikalla sen keskellä ja lähellä terassin ulkomyyntipistettä. Paikoilla on yhtenäiset lyöntimatot ja omat näytöt. Tule rangen yläkertaan vähintään vilkaisemaan ulkoharjoittelukeidastamme!


Viihtyisä terassi ja ulkomyyntipiste

Lyhyin tie terassille ja sen ulkomyyntipisteelle kulkee hallin pääovesta sisään, suoraan läpi hallin ja ulos terassin ovesta. Terassi sijaitsee siis hallin parkkipaikan vastakkaisessa päädyssä. Terassille ovat lämpimästi tervetulleita sekä golfarit että kaikki alueella ulkoilevat. Tyyli on vapaa.

Ulkomyyntipisteeltä voi ostaa sekä alkoholittomia että alkoholillisia virvoitusjuomia ja pientä syötävää. Tämän lisäksi tarjolla on palloja ja palveluita. Terassin ulkomyyntipiste on auki arkisin klo 15-21 ja viikonloppuisin klo 11-21.


Kesähinnat

HUOM! Kesähinnat ovat voimassa syyskuun loppuun jonka jälkeen voimaan astuu talvihinnat. Ajantasaiset hinnat löydät Hinnasto -välilehdeltä.


Iso pallokori (60 kpl) 7 €.

Pieni pallokori (30 kpl) 4 €.

TARJOUS: Ison pallokorin ostajalle juoma terassilla 5 €

Kaikki sisällä sijaitsevat lähipelialueet 3 €

TrackMan-ulkolyöntipaikat 15 €/h arkiaamuisin ja 20 €/h arki-iltaisin ja viikonloppuisin.

Premium TrackMan-ulkolyöntipaikka 20 €/h arkiaamuisin ja 25 €/h arki-iltaisin ja viikonloppuisin.




Kesän opetus

Kesä- ja heinäkuulle olemme luoneet lisää kursseja. Kurssivalikoimasta löytyy yleisiä kursseja, seniorkursseja sekä golfia vasta aloittelevile Golfista Harrastus -kursseja. Tämän lisäksi kaveriporukat voivat kasata omia ryhmiä ja sopia harjoitusajat suoraan valmentajan kanssa.

Kesällä on mahdollista ottaa myös yksityisopetusta. Yksityistunnit ovat varattavissa normaalisti valmentajiemme opetuskalentereista tai caddiemasterilta.


Elokuussa järjestämme ilmaisia TrackMan- ja Srixon fittaus -päiviä. Pysy kuulolla näistä!