Sisäharjoittelu

Sisäharjoittelulla swingi ja kunto kohdilleen seuraavaa kautta varten


Kaikki tarvittava pelisi kehittämiseen

Kesän aktiivisen pelikauden päätyttyä on loistava aika aloittaa säännöllinen sisäharjoittelu lyöntien kehittämiseksi tai tarvittavien muutosten tekemiseksi. Harjoittelukeskuksemme tarjoaa tähän erinomaiset puitteet. Meillä voit harjoitella kaikkia pelin osa-alueita pitkälti todellisia pelitilanteita vastaavissa olosuhteissa. Lisäksi saat tukea uusimman teknologian apuvälineistä ja tarvittaessa osaavan pron neuvot.



Sisälyöntipaikat

Season Golfissa on kahdessa kerroksessa yhteensä 48 lyöntipaikkaa, joiden lyöntimatka on 32-45 m. Pitkän lyöntimatkan ansiosta saat hyvän käsityksen lyöntiesi ominaisuuksista.

Alakerran 24 lyöntipaikkaa ovat vapaasti käytettävissäsi ilman ajanvarausta. Huomaathan, että osa alakerran paikoista saattaa olla välillä varattu opetuskäyttöön. Alakerran lyöntipaikkojen varaukset näet lyöntipaikkojen läheisyydessä sijaitsevilta varaustilannenäytöiltä.

Yläkerran opetusmatolliset lyöntipaikat puolestaan toimivat ajanvarauksella, joten voit etukäteen varmistaa lyöntipaikan saatavuuden.



Sisälyöntipaikan varaus

Hallin toisessa kerroksessa on 16 varattavissa olevaa lyöntipaikkaa. Lyöntimatka näiltä paikoilta on 32 - 45 m ja niillä on harjoittelua tehostavat, suuntausviivoilla varustetut lyöntimatot.

Lue lisää



Lähipelialueet


Alakerran puttialue

Hallin molemmissa kerroksissa sijaitsevat suuret puttialueet mahdollistavat puttitekniikan kehittämisen ja tuntuman ylläpitämisen myös talvikaudella.

Yläkerran puttilalue

Yläkerran puttialue, jolla on PGA tour -nopeutta vastaava pinnoite (stimp-lukema 11) ja erityisen haastavien puttien harjoittelun mahdollistava muotoilu, on Suomessa ainoa laatuaan.


Yläkerrassa sijaitseva chippialue


Hallin yläkerrassa sijaitseva yli 400 m2:n suuruinen muotoiltu chippialue tarjoaa loistavat mahdollisuudet erityyppisten lähipelilyöntien harjoitteluun. Alueen pinnoite ja muotoilut antavat aidon tuntuman todellisiin ulko-olosuhteisiin.

​​​​​​​​​​​​​​​​​



Hanki käyttöoikeus

Kaikille lähipelialueille voit mennä harjoittelemaan joko kertamaksulla tai hankkimalla 10 kerran kortin.

​​​​​​​


Lähipelialueen käyttöoikeudet

Hanki käyttöoikeus lähipelin putti- ja/tai chippialueelle verkkokaupastamme

Lue lisää



Tehokkaat apuvälineet

Season Golf on panostanut laadukkaisiin harjoittelua ja valmennusta tukeviin apuvälineisiin, kuten TrackMan-lyöntitutkiin, SAM PuttLab -analysaattoriin ja Smart2Move-laitteistoon.


TrackManillä potkua harjoitteluun

Yläkerran lyöntipaikoilla käytettävissäsi on useita TrackMan-lyöntitutkia. TrackMan on maailman arvostetuin lyöntitutka, jota käyttävät harjoittelussaan lähes kaikki huippugolfarit ja -opettajat.


Tarjolla myös simulaattoriopetusta

TrackMan-lyöntitutkaan perustuvaa opetusta saat myös simulaattoristudioilla. Normaalin swingiharjoittelun lisäksi voitte valmentajan kanssa käydä läpi pelistrategiaa.

Opetus ja harjoittelu TrackMan-lyöntitutkan avustuksella

Tutustu Season Golf Areenan TrackMan-tarjontaan.
TrackMan-lyöntitutkiamme voit käyttää sekä opetuksen yhteydessä että omatoimiseen harjoitteluun.

SAM PuttLabillä parempaan puttamiseen

Halutessasi analysoida ja kehittää puttitekniikkaasi voit opetustuntien yhteydessä käyttää SAM PuttLab -laitetta. Se analysoi ja näyttää grafiikkana kaikki putin tärkeimmät parametrit.



SAM PuttLab -analysaattorilla tarkempaa puttausta

Tutustu Season Golf Areenan SAM PuttLab -analysaattoriin ja lähipelialueisiin.
​​​​​​​SAM Puttlab -analysaattori on käytettävissä opetuksen yhteydessä.

Smart2Move-painelaudat maan reaktiovoiman mittaamiseen

Liike golfswingissä lähtee maasta. Smart2Move-painelaudat mittaavat paineen siirtoa ja maan reaktiovoimia sekä jalkojen liikettä maan pintaa vasten swingin aikana. Tämä teknologia on yleistynyt modernissa golfopetuksessa, kun analysoidaan pelaajan liikkumista ja pyritään saamaan se mahdollisimman tehokkaaksi lyönnin aikana.

Maan kautta syntyvät voimat sekä vastavoimien analysointi, hyödyntäminen ja kohdentaminen oikea-aikaisesti ja -suuntaisesti ovat keskeisen tärkeitä, kun tavoitellaan suurempia mailanpään nopeuksia ja pidempiä lyöntejä.

Kysy caddiemasterilta Smart2Move-laitteiston käyttöön liittyvästä opetuksesta.



Smart2Move -painelaudat

Tutustu Smart2Move-painelautoihin, jotka mittaavat paineen siirtoa ja maan reaktiovoimia sekä jalkojen liikettä maan pintaa vasten swingin aikana. Analysoinnin tuloksia hyödynnetään, kun tavoitellaan suurempia mailanpään nopeuksia ja pidempiä lyöntejä.
​​​​​​​



Partnerit​​​​​​​