Testi Santerille
PGA-golfammattilaisena vuodesta 1998 lähtien. Vuoteen 2012 asti pelasin ammattilaisena eri kiertueilla. Viimeksi kuluneet kymmenen vuotta olen opettanut/valmentanut niin aloittelijoita kuin tulevia ammattilaisiakin.
Jouni on rautainen ja erittäin pidetty ammattilainen, jolta löytyy opetuskokemusta jo lähes 20 vuoden ajalta. Jouni on toiminut golfopettajana Vierumäellä, Nordcenterissä, Ruukkigolfissa, Vuosaaressa ja Sarfvikissa.
Niklas, tuttujen kesken Dallu, on intohimoinen golfari, jolla on pitkä kokemus kilpagolfista niin pelaajan kuin valmentajan rooleissa. Dallu on erikoistunut kilpavalmentamiseen ja opiskelee parhaillaan ammattivalmentajaksi.
Casper Simberg on kilpaileva ammattilainen, joka opettaa kokonaisvaltaisesti mm. lyöntitekniikkaa, lähipeliä ja pelistrategiaa. Opettajana Casper painottaa perusasioiden vahvaa hallintaa ja pyrkii opetustilanteissa mahdollisimman selkeään kommunikointiin, osa-alue kerrallaan.
Rasmus Karlsson on kilpaillut ammattilaisena vuodesta 2021 lähtien. Amatöörinä hän kuului miesten maajoukkueeseen vuosina 2016-2020 edustaen Suomea mm. kaksi kertaa amatöörien Euroopan joukkuemestaruuskilpailuissa.
Aikuisille kerran viikossa
Tiistaisin klo 19-20
hcp 18 - 36
Yhteensä 17 kertaa
TÄYNNÄ!
Aikuisille kerran viikossa
Keskiviikkoisin klo 19.00-20.00
hcp 18 - 36
Yhteensä 9 kertaa
ILMOITTAUTUMINEN ON AUKI!
Aikuisille kerran viikossa
Perjantaisin klo 15.00-16.00
hcp 18 - 36
Yhteensä 9 kertaa
ILMOITTAUTUMINEN ON AUKI!